|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kirjautuminen
Sarjataulukko
Viimeisimmät ottelut
|
Pohjolasta tuuleePohjoisen tundralta kova ja kylmä viima puhaltaa kohti etelää ja kylmyys on jo käsinkosketeltavaa. Pohjolan Titaaneilta vihdoin, se ehkä odotettu lehtari, sillä jo kolmatta kautta olemme tahkoamassa tätä kovatasoista liigaa. Pelaajia tullut ja mennyt, tulosta tullut ja joskus tullu niin takkiin, että on tarvinut itkeä itsensä uneen. Ei ehkä niin kauheasti tullut takkiin, mutta kuitenkin. Historia OHL:ssä on sen verran pitkä, vaikkakin kolmas kausi menossa, etten lähde turhia jaarittelemaan, joten pääosin kerron tästä viimeisestä kaudesta OHL:ssä.Offseason Offseasonilla joukkueeseen saatiin muutama todella kova paluumuuttaja, mainittakoon heistä vaikka Sarah ja Luamane. Joukkueen runko oli kasassa ja voitiin lähteä hyvillä mielin alkavaan kauteen. Viime kauden katastrofin jälkeen ei ollut muuta kuin parannettevaa (sijoitus viime kaudella 2. viimeinen). Olimme kuitenkin hyvin luottavaisia ennen kauden alkua ja vaikkakin kausiennakossa meidät arvioitiin häntäpäähän, eise vaikuttanut meihin mitenkään, tiesimme että meillä on mahdollisuus pärjätä kun vain pelaamme omaa peliämme. Alkukausi Alkukausi ei kuitenkaan alkanut mairittelevasti. Ensiksi takkiin Marjoilta 7-6 ja päälle tasuri Örrejä vastaan 1-1. Kun vielä hävisimme seuraavassa pelissä Kissoille ja otimme ASU:lta tasapelipisteen oli 4:n pelin jälkeen koossa vasta kaksi pistettä. Kuitenkin saimme pelimme kuntoon ja kahdesta seuraavasta pelistä oli tuloksena voitot. Toivonkipinä alkoi syttyä, mutta kuitenkin seuraavista peleistä oli tuloksina tasuri Ferraria vastaan ja tappio Horntetseille. Parannettevaa loppukautta kohden oli tehtävä. Kuitenkin, vaikka joukkueen alku ei varmaankaan tyydyttänyt ketään, tapahtui se, mikä muutti kaiken. 7 voittoa putkeen ja runkosarjan kärki alkoi häämöttää. Varsinkin Sarah-Milih - akseli hyökkäyspäässä oli loistavassa iskussa ja pisteitä syntyi. Puolustuspäässä S.Souray-ygi - akseli toimi hyvin ja omiin ei paljon maaleja tullut. Joukkueen henki oli todella hyvä ja taistelimme todella hyvistä sijoituksista runkosarjassa. Seuraava peli oli vastassa ASU:a vastaan. Lähdettiin ehkä vähän turhan takki auki ja tuloksena oli 4-2 tappio, ja voittoputken romuttuminen. Loppukausi Jäljellä oli 9 ottelua ja olimme erittäin hyvissä asemissa runkosarjan kärkikahinoissa. Voitot Saintseista ja Cavalierseista vankistivat tilannettamme kärjessä ja lähimme kohtaamaan yhtä runkosarjan kärkijoukkueista, Team Örriä. Erittäin tiukka matsi, jossa molemmat puolustivat todella hyvin ja tuloksena nihkeä 1-1 tasapeli. Tilanteemme kärjessä kuitenkin oli erittäin hyvä ja runkosarjan voitto alkoi hiipiä pelaajien aivoihin. Mikäpä olisi hienompaa kuin päästä pelaaman playoffeja voitettuaan OHL:n historian viimeisen runkosarjan? Tuskin mikään. Voittoputki alkoi jälleen ja voitot tulivatkin 5:stä pelistä putkeen. Runkosarjan viimeinen kamppailu. Runkosarjan kärkitila ja vastassa kakkonen, Hornets. Mikäli häviäisimme yli yhdellä maalilla runkosarjan voitto karkaisi käsistämme. Erittäin tiukkaa peliä ja olimme altavastaajina ensimmäisessä erässä ja Hornets johti 1-0. Toisen erän alkuun Hornetsit lisäsivät johtoaan, mutta puolessa välissä erää syntyi kavennus 2-1:een. Erä päättyi 2-1 tilanteeseen. Tiukka viimeinen erä edessä. Ei maaleja. Hornetseille voitto 2-1. Runkosarjan voitto oli meidän. Edessä oli odottaa alkueristä vastustajaa playoffeihin. Vastaanhan sieltä tuli Berries, kun TCoH ei saanut pelaajia paikalle. Noh, ennakkosuosikkeina lähdettiin ja vietiin ottelusarja 2-0, mutta tiukkoja pelejä oli, kiitokset näistä Berrieseille. Seuraavaksi vastassa oli Anturan Kissat. Todella surkea peli ensimmäisessä pelissä ja takkiin 1-4. Lähdimme sisuuntuneena toiseen peliin, mutta kun kolmas erä alkoi, olimme tappiolla 3-1. Kuitenkin, 3 maalia meille ja 4-3 voitto. Ratkaiseva peli oli edessä, fiilis oli todella hyvä ja finaalipaikka häämötti luolan päässä. 2:n erän jälkeen 1-1 tilanne ja sitten ja sitten ajassa 5:22 Kissat ratkaisivat pelin ja menivät ansaitustikin finaaliin. Titaanit siis tavoittelevat pronssisia mitaleja tällä kaudella. Mitä kauden jälkeen? Kauden jälkeen kohokohta on Offseason cup. Pelaamme lohko A:ssa yhdessä Ferrarin, OSJ:n ja Faittersien kanssa. Tavoitteena tietysti jatkaa samaa hyvä peliä ja voittaa lohko ja jatkaa pudotustuspeleihin ja sitä kautta aina mahdollisimman pitkälle. Offseason cupin jälkeen, myöhemmin syksyllä, alkaa sisuliiga. Olemme ilmoittaneet Widingille, että jatkamme siellä. Aluksi kuultuani, että akseli HHL-OHL-WAHL yhdistyy, kauhistuin täysin. Mutta myöhemmin olen tullut ajatuksiin, että kyllä tästä saattaa tulla todella hyvä yhdistelmä, ainakin toivottavasti. Tavoitteemme on tietenkin pärjätä sisuliigassa ja sijouttua mahdollisimman korkealle. Pelaaja-arvostelut S.Souray - Tämä alakerran luuta pelasi kaiken kaikkiaan 15:ssä pelissä runkosarjassa ja oli yksi joukkueen tärkeimmistä pakeista. Heikkouksena on viivapelaaminen. Hoppaus loppukaudesta Kuoletukseen. Arvosana: 8+ Jaysse - Nyt yhteensä 7 peliä OHL:ssä ja ei tappiota. Hyvä ap, välillä kikkailee itseään ulos tilanteista. Erittäin hyvä veto apksi. Arvosana: 8½ Luamane - Erittäin tärkeä paluumuuttaja joukkueeseen. Tsemppaa joukkuetta todella hyvin ja tekee vihuiden aikeet tylsiksi. Kerkesi kuitenkin pelaamaan vain 4:ssä pelissä ennen Kuoletussoppaa, aktiivisuus myös laskussa iän myötä. Arvosana: 8+ ygi - Jengin ehkäpä tärkein pelaaja. Loistava yp molempiin suuntiin ja pystyy ratkaisemaan pelejä joko loistavilla syötöillään tai vedoillaan. Arvosana: 9½ Benton - Hyökkäyspäähän hyvä, pakitussuuntaan parannusta. Jäi vähän ygin varjoon tällä kaudella. Arvosana: 8½ k0la - Rommik0lat maistuvat. Joukkueen varmisteleva hyökkääjä, joka pelasi 7:ssä ottelussa. Mielialapelaaja. Arvosana: 8- vipsu - Omaisi hyvät taidot, mutta ei pelannut kuin 3:ssa ottelussa tällä kaudella. Voisi olla joukkueen tärkeimpiä pelaajia ottaessaan lisää vastuuta. Arvosana: 8 Thundery - Myöskin vähäinen vastuu tällä kaudella. Entinen raipemies osaa nykyään myös ratkaista. Aktiivisuus vähäistä Arvosana: 8- Sarah - Joukkueen tärkein hyökkääjä. Omaa loistavan vedon ja passailukin sujuu. Pientä itseluottamusongelmaa havaittavissa. Arvosana: 9½ Milih (Luamane arvosteli) Titaanipaitojen hyökkäyksen kulmakivi, aivan mieletön kehitys hyökkäyssuuntaan! Maaleja tulee paikasta kun paikasta, passit osuu kohdilleen. Ei unohda puolustustakaan, vaikka tyyli vaihtunut enemmän hyökkäävämmäksi. Arvosana: 9 Lopuksi kiitämme vielä kaikkia liigan toiminnassa olleita joukkueita ja tietenkin myös johtokuntaa. Hoidetaan tämä loppu kunnialla ja sitten nähdään sisuliigassa, toivottavasti mahdollisiman moni jengi jatkaisi sinne. Vielä johtokunnasta sen verran, että erittäin hyvin on hommat hoituneet eikä ole valittamisia _kertaakaan_ ollut. Terkut Milihiltä menee Antholle, Johnnylle, Hjerpelle, Bandidokselle, Fraidille ja Elegancelle! PS. Hornets voittaa mestaruuden ja Titskut vie pronssia! - Pohjolan Titaanit Lähetetty: 2010-06-24 04:11:08. Kommentit
Lähettäjä: Jaysse Lähetetty: 2010-06-24 04:16:29
eka!
Lähettäjä: Antho Lähetetty: 2010-06-24 04:17:09
Potille jos kenelle olisin finaalipaikan suonut, mutta nyt kävi näin. Hoitakaa ne pronssit kotiin!
Ensi kaudella sitten jahistelemaan Sisuliigan voittoa yhdessä Saintsien kanssa (jahka dominoivat divarin suvereeniin tyyliin) Kiitti terkuist ja onnea tulevaan!
Lähettäjä: Jaysse Lähetetty: 2010-06-24 04:22:00
Kiitos tuesta Antho! Vielä tuohon meidän lehariin palatessa, tuo meikäläisen 7 ottelun tappiotonputkihan katkesi välierissä Anturan Kissoja vastaan :( Ei voe mitään, Kissat pelasivat kyllä törkeän hyvin. Kyllä se kultaottelu paikka olisi maistunut, mutta totta... nyt kävi näin!
Lähettäjä: Hjerpe Lähetetty: 2010-06-24 12:06:36
asd neljäs
Lähettäjä: MikeStar Lähetetty: 2010-06-24 12:40:20
huah vast viides...
Lähettäjä: Dyke Lähetetty: 2010-06-24 14:07:32
hieno lehtari! Oisin toivonu, että Poti vie mestaruuden, mutta kissat otti pidemmän korren :( no onnee jatkoo PoTi! :)
Lähettäjä: Sarah Lähetetty: 2010-06-24 14:19:38
kovaa tekstiä by Milih & ygi
Lähettäjä: Mili Lähetetty: 2010-06-24 14:21:49
Lähettäjä: Sarah Lähetetty: 2010-06-24 14:19:38
kovaa tekstiä by Milih & ygi Vaan Milih*
Lähettäjä: ygi Lähetetty: 2010-06-24 14:32:49
olin henkisenä tukena?!
Lähettäjä: Gamer Lähetetty: 2010-06-24 14:46:56
PS. Hornets voittaa mestaruuden. Kiitti kannustuksesta ja harmi että kova kilpakumppani tippui jatkosta :(. Onnea kuitenkin pronssisten mitalien saalistukseen! =).
Lähettäjä: Sellisti Lähetetty: 2010-06-25 02:36:44
sisällöltään erittäin huonoa luettavaa
Lähettäjä: Mili Lähetetty: 2010-06-25 02:37:45
Sellisti älä möxää ku et saanu terkkuja :(
Lähettäjä: Sellisti Lähetetty: 2010-06-25 02:40:35
nyt ei oo kyse terkuista - elävämmät sanavalinnat toisi tähänkin tiedotteeseen oman piristyksensä. nyt niitä ei ole joten tästä ei saa millään väännettyä edes yhtä positiivista sanaa.
Lähettäjä: Mili Lähetetty: 2010-06-25 02:41:05
:D
Lähettäjä: Mili Lähetetty: 2010-06-25 02:45:13
[02:41:22] <@Sellisti> (en oo lukenu vielä tiedotetta, paitsi otsikon)
Lähettäjä: Fraid Lähetetty: 2010-06-25 02:56:22
Hieno tiimi, hienot pelaajat, hieno lehtari. Onnea jatkoon.
...(Kehuin vaa ku sain terkut)
Lähettäjä: Bandidos Lähetetty: 2010-06-27 02:27:56
Siistii sain terqt ja sellistille sataa pinsee, kaikki siis hyvin! Tampere kiittää ja kuittaa!
Lähettäjä: MikeStar Lähetetty: 2010-07-02 01:47:45
S.Souray: "Heikkouksena on viivapelaaminen"
Ai sheldonilla heikkous viivapeluu, nyt on mitti iha väärässä. Sheldonin tykki on iha maankuulu!
Lähettäjä: Mallard Lähetetty: 2010-07-06 22:01:51
LUOTA ITTEES SARAH !!!!!!! |
Gallup
Uutiset
AS aikataulu - 2010-07-18 00:04:50 Kauan odotettu AS-kokoonpano! - 2010-07-16 22:32:08 AS valmentaja - 2010-07-15 18:08:28 Kaikki uutiset Lehdistötiedotteet
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| © 2009 OHL - Sivut: Pelto & Gringo | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||